Blogihaaste

, by Tiina

Sain Energiaa kokkaamalla -blogin kirjoittajalta blogihaasteen, jolla on tarkoitus tuoda esille pienempiä
blogeja. Päätin vastata haasteeseen :)

Blogihaasteen ohjeet:
Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 

11 asiaa minusta:

1. Olen koulutukselta biotekniikan insinööri ja työskentelen kansainvälisessä firmassa tuotekehityksen puolella testaten instrumentteja, kittejä ja ohjelmistoja, jotka ovat tarkoitettu vauvojen ja raskaana olevien naisten seulontaan mahdollistaen heille paremman tulevaisuuden.

2. Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta, mutta olen asunut Turussa jo 10 vuotta. Nykyään vaikutan Kaarinassa, josta ostettiin avopuolison kanssa asunto.

3. En ole aikaisemmin välittänyt keittiössä touhuamisesta, vasta pari-kolme vuotta sitten sain kipinän leivontaan ja jäin siihen koukkuun.

4. Leivontainspiraationi sain alunperin Kinuskikissalta, kun selailin hänen tekeleitään. Täytyi saada kokeilla itsekin. :)

5. Innostun helposti uusista asioista, mutta omaan lyhyen kärsivällisyyden.

6. Olen muokannut blogini ulkonäköä itse kooditasolla.

7. Rakastan kesää ja aurinkoa. Nyt kun on oma piha, tulee puutarhassa touhuttua enemmän. Monesti olen vain istunut ulkona ja nauttinut hiljaisuudesta.

8. Inhoan tekopyhiä ja valehtelevia ihmisiä.

9. Aiheutan hämmästystä ja kummastusta naapurustossa, kun ulkoilutan kissoja valjaissa. Meidän kissat ovat aina olleet sisäkissoja ja ulkoilu tapahtuu vain valjailla. Sääntö josta ei poiketa :)

10. Rakastan pelaamista! Oli kyse sitten lauta- konsoli tai tietokonepeleistä, niin varmasti löytyy peli mistä tykkään. Järjetetään muutaman kerran vuodessa peli-iltoja kotona ja kutsutaan kavereita syömään, juomaan ja viettämään iltaa pelien parissa. Ja aina on ollu tupa täynnä :)

11. Olen onnellinen ♥


Vastaukset haasteen esittäjän kysymyksiin:

1. Keitä perheeseesi kuuluu
- Minä, avopuolisoni sekä kaksi maatiaskissaa, Nemo ja Tazza.

2. Millaisessa ympäristössä asut
- Rauhallisessa taloyhteisössä lähellä Kaarinan keskustaa, lähellä luontoa ja silti lähellä kaupunkia. Täydellinen paikka ♥

3. Mitä harrastat
Työn vastapainona harrastuksiini kuuluu leivonta, lukeminen, kissat, ruuanlaitto yhdessä avopuolison kanssa, viinit, käsityöt ja askartelu. Levoton sielu, joka vaatii paljon erilaisia virikkeitä riippuen mielialasta :) Uutena harrastuksena myös geokätköily, jonka myötä tulee pyöräiltyä ja vaelletua enemmänkin. Pilates ja puntit tasapainottavat välillä arjen kiirettä.

4. Mitä odotat bloggaamiselta
- Kirjoittelen pääasiassa omaksi huvikseni blogipostauksia ja suurin toive on, että joku muukin hyötyy kirjoituksistani. Ja jos saan hymyn jonkun lukijan huulille, on päivä pelastettu :)

5. Kuka on innokkain lukijasi
- En osaa nimetä yhtä henkilöä, mutta veikkaisin koko lähipiiriäni.

6. Minne matkustaisit, jos voisit valita
- Italiaan! Se on ollut haaveena jo useamman vuoden. Eniten kiinnostaisi vierailut viinitiloille, varsinkin Chiantin viinialue olisi hienoa päästä näkemään ja maistelemaan viinejä paikan päälle.

7. Mikä on elokuvasuosikkisi
- Tähän on taas vaikea valita vain yhtä, mutta Christopher Nolanin ohjaamat elokuvat ovat olleet älyttömän hyviä, kuten Inception

8. Suosikkijuomasi ja -ruokasi
- Tumma ja täyteläinen Chileläinen punaviini ja sen kanssa sopiva härän sisäfile

9. Mitä sanoisit ystävillesi juuri nyt
- Olette tärkeitä ♥

10. Mitä laitoit aamulla yllesi
- Mustat liituraitahousut sekä musta-ruskeakuvioisen tunikan ja beigen neuletakin

11. Missä olet ja mitä teet viiden vuoden kuluttua
- Hyvä kysymys. Työelämässä toivon, että olen edennyt ja tullut varmemmaksi itsestäni ja kyvyistäni toimia työssäni. Parisuhteen toivon olevan yhtä vakaa kuin nytkin ellei jopa vielä enemmänkin ;)

Kysymykset haastetuille:
1. Mistä sait inspiraation bloggaamiselle?
2. Kuinka kauan olet blogannut?
3. Mistä asioista olet ylpeä elämässäsi?
4. Mitä teet työksesi?
5. Mistä kaikesta kirjoitat blogissasi?
6. Harrastukset?
7. Aamu- vai iltavirkku?
8. Sokeri vai makeutusaineet?
9. Paras vuodenaika ja miksi?
10. Tärkeimmät asiat elämässäsi, mainitse vähintään kolme asiaa?
11. Millaisia blogeja seurailet?

Valitsin seuraavat blogit tähän haasteeseen:

Tämä oli haasteen vaikein osuus ja lähestyin asiaa blogilistan kautta. Pahoittelut, jos joku on jo saanut samaisen haasteen. Jos et vielä ole haastetta saanut, niin toivottavasti osallistut! :)


0 kommenttia :

Lähetä kommentti