Sieni-pinaattipasta

, by Tiina


Nyt kun syksy on kovaa vauhtia tulemassa ja sienikausi valloillaan, on hyvä hyödyntää sesonkituotteita myös ruuanlaitossa. Mieli teki valmistaa jotain sienistä ja niinpä ajattelin pitkästä aikaa valmistaa tuorepastaa, jota maustoivat niin herkkusienet, sipuli kuin tuore pinaatti. Ja tulihan siitä aika toimiva kokonaisuus. Vielä parempaa olisi tullut jos olisi ollut energiaa valmistaa oma tuorepasta, mutta tällä kertaa tyydyttiin valmiiseen tuorepastaan. Tähän ohjeeseen voi ihan hyvin käyttää herkkusieniä, kanttarelleja tai mitä tahansa (syötäväksi) kelpaavia sieniä. Itse käytin pelkästään herkkusieniä.

Ja mausteina voi käyttää oman maun mukaan tilliä, persiljaa, ruohosipulia, kirveliä, meiramia, oreganoa, basilikaa, timjamia sekä musta- ja valkopippuria.

Sieni-pinaattipasta

1 pkt tuorepastaa
1 iso sipuli
250 g herkkusieniä
1 rs tuoretta pinaattia
2 kananmunaa
mausteita oman maun mukaan

Pilko sipuli ja kuullota pannulla. Lisää joukkoon suikaloidut herkkusienet ja paista kunnes sienet ovat pehmeitä. Lisää lopuksi pinaatinlehdet ja anna lämmetä. Kiehauta isossa kattilassa vesi ja keitä tuorepastaa ohjeen mukaisesti. Yhdistä tuorepasta sienihöystön joukkoon ja sekoita. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Kaada ohuena nauhana pastan joukkoon samalla sekoittaen pastaa. Kananmunasta saa pastalle kastikkeen ilman raskasta voi- tai kermakastikkeita.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti