Off topic - Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto 2014

, by Tiina


Kuten blogini "Kuka minä olen" -sivulla olen kertonut, niin työskentelen System Quality Assurance -osastolla isossa kansainvälisessä firmassa. Välillä postaan ruokablogin ohi töihin liittyviä asioita, mutta vain kun kyseessä on jotain todella isoa ja arvokasta. Viimeksi kirjoitin työpaikkani järjestämästä Socks for life -sukkakampanjasta, jossa kaikki halukkaat saivat neuloa pienen pieniä villasukkapareja, jotka sitten kampanjan lopuksi lahjoitetaan sairaaloille.

Tällä kertaa postaukseni sivuaa enemmän omaa työtäni eli kyseessä on projekti, jonka parissa vietin pari vuotta. Raskas ja haastava projekti saatiin valmiiksi ja nyt projekti on saanut lisää arvostusta saamalla Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnon 2014!

http://www.perkinelmer.com/

Lainatakseni Kemianteollisuuden sivulla olevaa tekstiä, niin "Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen."

Lisää voit lukea seuraavan linkin takaa: Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto 2014. Sivuilta pääsee myös katsomaan lyhyet videopätkät, jotka kuvaavat tuotteita. Kirjoittaja itse välttyi erinomaisesti joutumasta kuvatuksi. ^^

Innovaatiopalkinto jaettiin Orion Pharman kanssa, joten onnittelut myös heille hienosta suorituksesta.




0 kommenttia :

Lähetä kommentti