Pelataanko shakkia?

, by Tiina

Kuva tunturin laelta ennen alas laskettelua
Viime vuoden tapaan talviloma vietettiin Rukalla ison perheen voimin. Tällä kertaa mökki oli valittu läheltä Vuosselia ja mökin nimi olikin osuvasti Vuosselin Trio A. Mökki oli vuonna 2005 rakennettu 3-kerroksinen massiivi-hirsihuoneisto, johon kuului niin sauna, lasitettu parveke sekä lämmin suksienhoitotila. Asuinpinta-alaa huoneistolla oli 98 neliöä. Tilaa tarvittiin, sillä asukkaita löytyi 12 henkilöä; 8 aikuista ja 4 lasta. Ja sen voin todeta, että vilinää ja vilskettä riitti! :) Säät suosivat koko loman ajan, vain yhtenä päivänä satoi lunta ja muuten saatiin nauttia aurinkoisita keleistä. Ihana loma <3

Avopuolison syntymäpäivää vietettiin talviloman aikana ja asiaan kuului tietenkin täytekakun valmistaminen. Aina tuntuu hankalalta leipoa muualla kuin kotona, jossa kaikki tarvittavat välineet ovat kädenulottuvilla. Nytkin yritin etukäteen ennakoida, mitä tarvikkeita tarvitsen täytekakun tekoa varten mukaan ja mitä mahtaa löytyä mökin perusvarusteista. No, joka tapauksessa saatiin yksi täytekakku tehtyä ja aiheena oli tällä kertaa shakkilauta.

Kakkupohjana on ihan tavallinen tumma 4 munan sokerikakkupohja, mutta kakku on valmistettu Kitchen Craftin 30x30 cm neliövuokaan. Työohjeet löytyvät Kinuskikissan sivulta. Kakku on päällystetty valkoisella vaahtokarkinmakuisella kaulintamassalla. Tähän kakkuun laitoin kaksi pakettia massaa (á 250g), sillä kakku oli sen verran iso. Mustat osat ovat mustaa sokerimassaa. Pelinappulat on pikaisesti muotoiltu ylijääneistä massoista. Kakun täytteenä on mansikkamousse, joka on maistunut hyvin kaikille. Kyseinen määrä riitti hyvin kakun kahteen kerrokseen. Lisäksi laitoin väliin ohuen kerroksen Lemon Curd-tahnaa, jonka ansiosta kakusta tuli raikkaan makuinen.

Täytekakkuna shakkilauta ja -nappulat
Tumma sokerikakkupohja 
(12 hengelle)
4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Mansikkatäyte
250 g mansikoita
2 ½ dl mansikkakermaa
1 prk maitorahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta

0 kommenttia :

Lähetä kommentti