Vuoden viini 2013 - Baron de Ley Gran Reserva 2004

, by Tiina

Tänään on julkaistu tämän vuoden viinit ja voittajaksi valittiin:

Kuvalähde
"Punaruskea viini, jonka rypäleelle tyypillisessä tuoksussa on suklaata, kinuskia, tallia, nahkaa ja tervaa. Tyylikkään viinin tasapainoinen ja kehittynyt maku vastaa tuoksua, siinä aistii myös miellyttävää mausteisuutta. Leveä, pitkä jälkimaku. Hallittu kokonaisuus."

Vuoden viinit -kilpailu järjestetään vuosittain ja tänä vuonna tapahtuma juhlisti 16. vuottaan. Tuomareina toimivat kokeneet viininmaistajat, joilla on mahdollisuuksien mukaan viinialan tutkintoja ja omaavat myös käytännön kokemusta esimerkiksi työskentelystä viinitiloilla. Raati koostuu 12 - 14 henkilöstä. 

"Kilpailusarjoja on yhdeksäntoista (19): seitsemän puna- ja viisi valkoviinisarjaa, punaiset ja valkoiset laatikkoviinit, punaiset ja valkoiset arvoviinit, makeat väkevöimättömät viinit, väkevöidyt (fortified) viinit, roseviinit, kuohuviinit ja samppanjat.
Sarjojen parhaat viinit palkitaan Kultaisella, Hopeisella ja Pronssisella diplomilla. Sarjansa voittanut viini, joka saamiensa pisteiden perusteella erottuu selvimmin muiden sarjojen voittajista, palkitaan Platinadiplomilla ja Vuoden Viini 2013 tittelillä. Lisäksi voidaan jakaa kunniamainintoja mielenkiintoiseksi todetuille viineille."
Tätä vuoden viiniä saa Alkon tilausvalikoimasta hintaan 23,70 €. Itse laitoin viinin tilaukseen ja odotankin nyt sen saapumista. Tarkoituksena olisi maistaa ja arvioida viini ja verrata tuloksia raadin antamiin arvioihin. Mitä siitä tuleekaan kun amatööri kohtaa ammattilaiset? :D
Muut vuoden viinit löydät täältä.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Helmenvalkoinen maailma myös Pinterestissä

, by Tiina

http://pinterest.com/helmenvalkoinen/
Olethan huomannut, että blogin kuvia voi nykyään käydä seuraamassa myös Pinterestissä! Pinterestiin pääset kätevästi linkkaamalla oikealla olevaa P-ikonia tai kirjoittamalla selaimen osoiteriville http://pinterest.com/helmenvalkoinen/.

Pinterest on viime vuosina saavuttanut yhä enemmissä määrin tietoutta ja sen käyttäjäkunta on laajentunut valtavasti muutamassa vuodessa. Saitti on perustettu 2010 ja jo nyt sitä käyttävät miljoonat käyttäjät ympäri maailmaa. Pinterest on ilmoitustaulutyyppinen saitti, jonka kautta kävijät voivat jakaa linkkejä ja kuvia muiden kävijöiden kanssa. Sisällöt voidaan luokitella erilaisten teemojen avulla, jotka helpottavat niiden selaamista ja etsimistä. Käyttäjät voivat selata linkki/kuvakokoelmia, tykätä niistä ja poimia niitä myös omiin kokoelmiinsa.

Käyhän kurkkaamassa! :)

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Porkkanakakku

, by Tiina

Porkkanakakkua tarjolla!

Tällä kertaa porkkanakakku tarjoiltiin pyöreinä annospalasina. Kakku valmistetaan uunipellille ja lopuksi leikataan halutun muotoisiksi tarjolle. Itse käytin apuna pyöreää reikämuottia, jonka mukana tuli myös vastakappale muotin tyhjentämistä varten. Kuorrutteen kanssa meni jotain pieleen ja se jäi liian pehmeäksi eikä meinanut pysyä kakun päällä. Mutta tällä kertaa ei ollut aikaa (eikä kiinnostusta :D) korjata asiaa ja kuorrute sai jäädä sellaiseksi kuin oli. Ja maku oli hyvä, ehkä hieman liian makea omasta mielestäni eli seuraavalla kerralla käytän vähemmän sokeria.

Porkkanakakku
Porkkanakakkua appelsiinikuoripaloilla
pellillinen

Pohja:
6 kananmunaa
6 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
6 tl kanelia
9 dl porkkanaraastetta
300 g margariinia (sulatettuna)

Kuorrutus:
100 g margariinia
200 sulatejuustoa (maustamaton)
3 dl tomusokeria


Keskustelunaihe:
Miksi kaikki ohjeet sisältävät niin paljon sokeria? Eikö ketään muuta häiritse leivonnaisten makeus ja se, että sokeri peittää alleen kaikki muut maut? Itse laitan yleensä aina vähemmän sokeria kuin ohjeissa sanotaan ja silti moni leivonnainen jää liian makeaksi. Enkä myöskään ymmärrä, miksi kaikki mehut ja jogurtit sisältävät myös ihan älyttömät määrät sokeria? Tai jos eivät sisällä sokeria, niin ovat täynnä makeutusaineita... Varsinkin useat rasvattomat tuotteet joutaisivat roskiin, kiinnittääkö kukaan huomiota niiden sokeri- tai makeutusainemääriin? Sokeri tulee aina olemaan osa leivontaa, mutta kohtuus kaikessa imo :)

Mitä mieltä sinä olet?

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Baileys-juustokakku

, by Tiina

Baileys-juutokakku ja suklaakoristeet

Vieraita oli tulossa käymään peli-illan merkeissä ja  vieraille piti valmistaa jotain tarjoiltavaa. Tällä kertaa vuorossa oli Baileys-juustokakku, jota kokeilin valmistaa nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla kakun maku jäi hyvin vaisuksi ja nyt yritin paikata puutteen ja tuoda kakkuun enemmän kermaliköörinmakua.

Selailin erilaisia ohjeita ja loppujen lopuksi päädyin yhdistelemään paria ohjetta. Juustokakut ovat helppo valmistaa etukäteen ja ne maistuvat vieraalle kuin vieraalle :) Itse valmistan juustokakun aina edellinä iltana ja annan jähmettyä jääkaapissa.




Baileys-juustokakku
24 cm irtopohjavuoka

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (vaniljamyllystä saa myös hyvin makua)
3,3 dl Valion hyla kuohukermaa
1,5 dl Baileys-kermalikööriä

Murenna keksit ja sekoita sula rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi ja painele varovasti leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Itse olen laittanut leivinpaperin ainoastaan pohjan päälle ja kiinnittänyt sen irtovuoan reunoilla paikalleen.
Liuota liivatelehtiä n. 5 min kylmässä vedessä. Sekoita sokerit ja likööri tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi, vaahto saa jäädä löysäksi. Sulata liivatteet pieneen määrään vettä ja lisää sulanut liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoo ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti tuorejuustoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte irtopohjavuoan pohjalle keksimurupohjan päälle. Tasoita pinta esimerkiksi lastalla mahdollisimman tasaiseksi. Laita vuoka jääkaappiin hyytymään kolmeksi tunniksi tai yön yli. Nopeuttaaksesi hyytymistä, voi vuoan laittaa pakastimeen kunnes täyte on jähmettynyt.

Halutessaan liköörin voi kiehauttaa kattilassa, jolloin alkoholi haihtuu. Anna tämän jälkeen liköörin jäähtyä ennen kuin yhdistät sen tuorejuustoon.

Koristelu kakku ennen tarjoilua haluamallasi tavalla. Huomaathan, että juustokakun kosteuden takia koristeet vettyvät nopeasti kakun pinnalla. Suklaakoristeet ja kermavaahto toimivat juustokakun koristelussa parhaiten. Ja muut koristeet voi laittaa näiden päälle, jolloin nekin säilyvät kauemmin.

Vinkki! Viileään vuodenaikaan voit jähmettää juustokakun myös parvekkeella tai takapihalla kakkukupuun suojattuna. Näin jouduin itsekin tekemään, koska jääkaappi oli täynnä muita tarjottavia ja helmikuun illat olivat sopivasti jääkaappilämpötilassa.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti