Minttusuklaaruudut

, by Tiina

Kokeilin Ewelyn's cakeheavenin Talvisten minttusuklaaruutujen tekoa. Mokkaruutujen ystävä ajattelin, että tämä olisi kivaa pientä vaihtelua. Alkuperäinen ohje on Kinuskikissan sivuilta.

Pohja:
150 g margariinia
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta (van houten)
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

Täyte:
150 g margariinia
5,5 dl tomusokeria
vihreää ja sinistä elintarvikeväriä
2 tl piparminttuaromia (kaupasta)

Kuorrute:
100 g voita
75 g tummaa suklaata
75 g maitosuklaata

Sulata voi ja anna sen hetken jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon vuorotellen voin kanssa. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle (itse käytin 30 x 30 cm irtopohjavuokaa). Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla 20 min. Anna pohjan jäähtyä.

Sulata täytteeseen tuleva voi kattilassa. Poista liedeltä ja lisää tomusokeri ja sekoita massa tasaiseksi. Värjää halutun sävyiseksi elintarvikeväreillä ja mausta lopuksi piparminttuaromilla. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Kuorrutetta varten sulata voi ja suklaat vesihauteessa. Jäähdytä sulaa massaa hetki ja levitä täytteen päälle. Itse odotin sen verran, että suklaa alkoi hieman jähmettymään ollen silti vielä juoksevaa. Laita takaisin jääkaappiin kovettumaan.

Ota huoneenlämpöön ennen tarjoilua ja leikkaa halutun kokoisiksi palasiksi, kun suklaa on hieman lämmennyt  huoneenlämmössä estääksesi pinnan halkeamisen.


No...


Lopputuloksena oli ihan jäätävän makea ja raskas kokonaisuus, jota ei meinannut pystyä syömään. Ensi kerralla ohjeeseen tarvitsee tehdä hyvin, hyvin paljon muutoksia, jotta siitä tulisi syötävää. Nytkin vähensin rasvan ja suklaan määrää alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna, mutta silti kokonaisuus oli liikaa. Pienen pienenä annoksena ihan toimiva, mutta tämä pienen pieni pala oli teelusikan kokoinen. Ei ihan vakuuttavaa tarjoilla teelusikan kokoisia annospalasia suklaaruutuina ^^

Kuvaa en edes yrittänyt ottaa, lopputulos ei ollut erityisen houkuttelevan näköinen. Positiivisena puolena voisin todeta, että täytteestä sai värjäämällä kivan sävyisen ja se piristi muuten niin tylsännäköistä pohjaa. Seuraavalla kerralla täytettä voisi kokeilla tehdä rahkasta tai tuorejuustosta voin sijaan. Tällaisena en kyllä suosittele ohjetta kenellekään...huh, vieläkin puistattaa :D

Meinasin ensin jättää mainitsematta koko fiaskoa, mutta sitten ajattelin jonkun muunkin hyötyvän tästä infosta. Tai ainakin se jää itselle muistiin, vaikka tuskin tätä kokemusta ihan heti unohtaa.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti