Prinsessa- ja Spidermankakut lapsille

, by Tiina

Spiderman sokerimassasta
Pääsin kokeilemaan täytekakkujen tekemistä hieman nuoremmalle väelle. Elokuussa juhlittiin 5-vuotissynttäreitä ja kakun koristelujen aiheena oli synttärisankarin toiveesta Spiderman. Pyyntönä oli, että kakku päällystetään punaisella ja tein siihen päälle sokerimassasta Spidermanin. Tämä oli eka kerta, kun tein tällaisen hahmon ja hieman oli hakemista toimintatavoissa. Mutta yksinkertaisuudessaan tulostin tavalliselle paperille halutun kokoisen kuvan ja siirsin sen kuvan sitten voipaperiin. Laitoin voipaperin ohueksi kaulitun valkoisen sokerimassan päälle (kynäjälki ylöspäin) ja varovasti piirsin marsipaanityökaluilla ääriviivoja sekä hahmon muita osia. Lopuksi leikkasin hahmon ääriviivoja myöden irti massasta ja maalasin pastaväreillä. Hahmon piireitä parantelin vielä mustalla elintarviketussilla.

Spiderman-kakku
Kuivuessaan hahmosta tuli todella hauras ja ohuimmista kohdista se repeytyikin paikoittain. Mutta vähän vettä liimaksi ja hahmo saatiin pysymään ehjänä kakun päällä :D Ensi kerralla täytyy muistaa, ettei paina massaan liian syviä viivoja ja muistaa laittaa tarpeeksi tomusokeria alle ettei se tartu työskenneltäessä kiinni paperiin... Täytekakun oli synttärisankarin äiti tehnyt jo valmiiksi ja minun osakseni jäi koristelu. Tyyli pidettiin yksinkertaisena ja selkeänä. Päällys on marsipaania ja marsipaanin alla on ohut kerros voikreemiä.

Seuraavaksi pääsinkin tekemään ihanan vaaleanpunaisen prinsessakakun pienen neidin 3-vuotissynttäreille. Toiveena oli hyvin vaaleanpunaista ja prinsessa-aihetta, joten siitä lähdettiin. Kakkupohjana on 4 kananmunan sokerikakkupohja. Ainemäärät mitataan rikkomalla ensin kananmunat korkeaan lasiin ja sen jälkeen mitataan samanlaiseen lasiin yhtä paljon sokeria. Kaadetaan sokerit vatkauskulhoon ja mitataan jauhoja saman verran lasiin kuin kananmunia on. Itse olen laittanut perunajauhoja noin neljäsosan jauhomäärästä ja loput vehnäjauhoja. Leivinjauheen voi sekoittaa jauhojen joukkoon. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää jauhot vähitellen joukkoon ja kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Tässä kakussa käytin 24 cm irtopohjavuokaa. Paista pohjaa 175 asteessa noin 30 - 40 min.
Prinsessakakku

Sokerikakkupohja 
(24 cm irtopohjavuoka)

4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja (3/4)
perunajauhoja (1/4)
2 tl leivinjauhetta

175 asteessa noin 30 - 40 min


Prinsessakakun väliin yritin valita täytteitä, jotka maistuvat lapsille ja päädyinkin mansikkamousseen sekä vaniljavanukastäytteeseen. Kummatkin täytteet ovat mitoitettu kakun yhteen väliin.

Mansikkamousse
250 g (pakaste)mansikoita
2,5 dl (mansikka)kermaa
1/2 prk rahkaa
1/4 dl vaniljakreemijauhetta

Vaniljavanukastäyte
2 dl kuohukermaa
1 prk vaniljavanukasta
1/4 dl vaniljakreemijauhetta

Kakun päällä on kuvioalustalla kuvioitu sokerimassa ja reunoille pursotin kahdella eri tyllalla kermavaahtoa. Kermavaahdon värjäsin vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Kukat on tehty marsipaanista ja sokerimassasta ja värjätty käyttämällä tomuvärejä. Kruunu on ihan muovinen koriste :)

0 kommenttia :

Lähetä kommentti

Mangojuustokakku

, by Tiina



Mango-juustokakun ohjetta on kyselty useaan otteeseen ja ajattelinkin kirjoittaa sen ylös blogiin. Yhtään kuvaa tästä juustokakusta en löytänyt, kaikki kakut on syöty ennen kuin kamera on ehtinyt paikalle! Alkuperäisin ohjeen olen ottanut Sekasopan blogista ja tehnyt siihen pieniä muutoksia. Tämä juustokakku maistuu raikkaalle sitruunaisen täytteen ansiosta.


Mangojuustokakku
24 cm irtopohjavuoka

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (vaniljamyllystä saa myös hyvin makua)
3 rkl sitruunamehua (myös sitruunajauhe käy, annostus pussin ohjeiden mukaisesti)
3 dl kuohukermaa (olen käyttänyt 3,3 dl hyla kuohukermaa)

Kiille:
2 prk mangososetta
3 liivatelehteä

Murenna keksit ja sekoita sula rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi ja painele varovasti leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle. Itse olen laittanut leivinpaperin ainoastaan pohjan päälle ja kiinnittänyt sen irtovuoan reunoilla paikalleen.
Liuota liivatelehtiä n. 5 min kylmässä vedessä. Sekoita sokeri ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi, vaahto saa jäädä löysäksi. Sulata liivate pieneen määrään vettä ja lisää sulanut liivate ohuena nauhana tuorejuuston joukkoo ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti tuorejuustoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte irtopohjavuoan pohjalle keksimurupohjan päälle. Tasoita pinta esimerkiksi lastalla mahdollisimman tasaiseksi, kiilteen saa sen jälkeen kauniimmin kakun päälle. Laita vuoka jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi tai yön yli. Nopeuttaaksesi hyytymistä, voi vuoan laittaa pakastimeen kunnes täyte on jähmettynyt.
Liuota 3 liivatelehteä kiillettä varten kylmässä vedessä. Sulata liivatehdet pienessä määrässä vettä ja lisää mangososeen joukkoon. Kaada kiille kakun täytteen päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään puoli tuntia pari - kolme tuntia ennen tarjoilua. Mikäli aikaa on rajallisesti, voi kakun myös jäähdyttää pakastimessa. Tuolloin puoli tuntia riittää varmasti. Irrottaessasi kakkua irtopohjavuoasta, pyöräytä veitsellä vaovasti kakun ympäri ja kakku irtoaa helposti vuoasta.

Koristele haluamallasi tavalla.

Tätä perusohjetta on helppo muokata, jos haluaa kokeilla eri yhdistelmiä. Keksit voi vaihtaa esim. kaurakekseihin tai Domino-kekseihin. Kiille on myös helppo muokata ja siihen voi käyttää esim. appelsiinimehua tai mansikkamehua, jos haluaa punaisen värin.

2 kommenttia :

Lähetä kommentti

Valkosuklaa-mansikkapannacotta

, by Tiina

Viikonlopun kokkailut päättyivät hyvän aterian jälkeen jälkiruokaan. Tällä kertaa vuorossa oli valkosuklaa-mansikkapannacottaa. Nyt pääsi ensimmäiset pakastemansikat käyttöön. Ja taas huomasin laittaneeni jälkiruokaan valkosuklaata, mutta se vaan toimii!

Kiireisen viikon jälkeen oli kiva istahtaa alas ja kokkailla uudessa keittiössä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet työkiireiden ja muuton parissa ja vihdoinkin alkaa kiire helpottaan.


Valkosuklaa-mansikkapannacotta
Valkosuklaa-mansikkapannacotta
(2 hengelle)

Valkosuklaakerros:
2 liivatelehteä
1,5 dl (rasvatonta) maitoa
50 g valkosuklaata
1 rkl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

Mansikkakerros:
rasiallinen pakastemansikoita (~200 g)
2 liivatelehteä

Valkosuklaakerrosta varten liuota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Vaahdota kuohukerma. Kiehauta maito kattilassa ja sulata joukkoon valkosuklaa sekä liivatteet. Mausta sokerilla ja vaniljalla. Sekoita jäähtynyt kermahyytelö kermavaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kermahyytelöä on hyvä sekoittaa ettei sen pinta jähmety. Itse jäähdytin hyytelön kylmässä vesihauteessa koko ajan sekoittaen ennen kuin lisäsin sen kermavaahdon joukkoon. Kaada seos tarjoiluastiaan ja laita puoleksi tunniksi pakastimeen jähmettymään.

Mansikkakerrosta varten liuota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Sulata mansikoita mikrossa, ei haittaa vaikka jäävät vähän kohmeisiksi. Murskaa mansikat halutessasi sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Kiehauta pieni määrä vettä kattilassa ja lisää liivatelehdet. Kaada sulaneet liivatteet mansikkasoseen joukkoon, sekoita tasaiseksi ja kaada tarjoiluastiaan jähmettyneen valkosuklaakerroksen päälle. Jäähdytä jääkaapissa kunnes mansikkakerros on hyytynyt. Nopeuttaaksesi hyytymistä, jähmetä pannacotta pakastimessa.

0 kommenttia :

Lähetä kommentti